Veikkauksen Jokeripeli

Veikkauksen Jokeripeli on varmasti kaikille vähänkin varttuneimmille suomalaisille tuttu peli. Veikkaus toi Jokerin markkinoille jo 1978, jolloin vuoden ensimmäisellä kierroksella Jokeri oli mukana. Jokeri tuotiin tyylikkäästi suomalaisten pelaajien tietoisuuteen, sillä se pakkosyötettiin ovelasti Lottoa pelaaville suomalaisille. Tuohon aikaan ei vielä ollut minkäänlaisia sähköisiä järjestelmiä tarjolla ja Veikkauksen rahapelit pelattiin aina fyysisillä kupongeilla, joista pelaajille jäi toinen osa. Veikkaus tekikin varsin ovelan ratkaisun ja painatti kaikkiin lottokuponkeihin valmiiksi Jokerin numerosarjan. Pelaajan oli sitten päätettävä Lottoa pelatessaan, ottaako hän myös Jokerin mukaan vai ei. Tilanne oli luonnollisesti hankala, koska numero oli kupongilla näkyvissä ja jos sen jätti pois ei tietenkään ollut oikeutettu voittoihin. Tästä kehkeytyikin hurja huhumylly, jossa kerrottiin tarinoita pelaajista, jotka olivat jättäneet Jokerin pois peleistään ja huomanneet lauantain arvonnassa, että kuponkiin olisi osunut täysosuma. Jälkeenpäin on mietitty, että kyseessä oli Veikkauksen ovelaa sissimarkkinointia ja tällä tavalla saatiin ihmiset pelaamaan Jokeria. Oli totuus sitten mikä tahansa, mutta Jokeri kasvatti suosiotaan varsin nopealla aikataululla.

Pelin idea

Jokeripelin perusidea aina marraskuuhun 2009 asti oli varsin selkeä. Tarkoitus oli saada oikeat numerot vasemmalta oikealle. Nykyään Jokerissa riittää se, kunhan oikea numero on oikealla paikalla. Jokerin pelaaminen alkoi vuonna 1978 kuusinumeroisena, mutta se muuttui jo vuonna 1982 seitsennumeroiseksi. Jokerin palautusprosentti oli sen alkuvaiheissa häkellyttävän huono, eli noin 40% se nousi hieman marraskuun 2009 uudistuksen myötä (52%), mutta on edelleen sanalla sanoen surkea. Jokerien viimeisin uudistus tapahtui vuonna 2015, nyt voitot muutettiin päävoittoa lukuun ottamatta kiinteiksi ja samaan hengenvetoon Jokeriin lisättiin tuplausominaisuus. Tuplauksen idea on siinä, että pelaajan maksettua yhden euron tuplausmaksun saa hän voittonsa tuplana, jos rivin viimeinen numero on oikein. Jokerin rivimaksu on tällä hetkellä kaksi euroa, mutta ottaessaan tuplauksen, nousee rivimaksu siis kolmeen euroon.

Todennäköisyydet ja voitot

Mikä on sitten Jokeripelin voitto todennäköisyys? Jokerissa on mahdollisuus arpoa kymmenen miljoonaa erilaista riviä, joten tästä on helppo laskea voiton todennäköisyydeksi yhden suhde kymmeneen miljoonaan. Todennäköisyys taas sille, että voittaa jotain yhdellä pelirivillä on noin yhden suhde seitsemään. Tämä siis tarkoittaa käytännössä sitä, että noin joka seitsemäs rivi voittaa jotain ja halutessaan varman täysosuman pelaajan tarvitsee täyttää kymmenen miljoonaa erillistä riviä. Kuten jo edellisessä kappaleessa mainitsimme, Jokerin peliehdot eivät ole mitenkään pelaajaystävälliset ja palautusprosentti on todellakin heikko. Jokerin voittoluokat ovat siis muuttuneet kiinteiksi ja ainoastaan päävoiton suuruus riippuu kierroksen pelaajavaihdoista ja siitä, onko viime kierroksilla ollut täysosumia. Jokerin pienin voittoluokka on kaksi numeroa oikein, oikeilla paikoilla ja sillä pelaaja voittaa kolme euroa. Tuplauksen osuessa voitto on tietenkin kuusi euroa. Kolmella oikein voitot ovat 6 ja 12 euroa, neljällä oikein 50 ja 100 euroa, viidellä oikein summat ovat 500 ja 1000 euroa ja kuudella oikein summat ovat jo 20 000 ja 40 000 euroa. Seitsemän oikein voittoluokan voitto siis riippuu monesta asiasta ja on kierroskohtainen. Suurimmat voitetut summat Jokeripelistä ovat olleet viisi miljoonaa euroa, joka on voitettu Jokerissa kahteen kertaan sen historiassa.

Arvonnat

Jokeripelin tultua markkinoille 1978, se oli tiukasti naitettu yhteen Loton kanssa. Jokeripeli arvottiin aina ennen Lottoa lauantaisin ja viikoittain siis vain kerran. Nykyään Jokerissa on kuitenkin jo kolme viikkoarvontaa. Se on Loton tapaan lisätty Veikkauksen muiden lottopelien kylkeen. Keskiviikkoisin Viking Loton yhteydessä arvotaan Keskiviikko-Jokeri, perjantaisin taas arvotaan Eurojackpot-arvonnan yhteydessä Perjantai-Jokeri. Loton kyljessä arvottava Lauantai-Jokeri on säilyttänyt tietenkin paikkansa ja on kolmas viikoittainen Jokeripeli. Suurimman vaihdon näistä kolmesta kuittaa tuttu ja turvallinen Lauantai-Jokeri.

Jokeripeli tänä päivänä

Jokeripeliä on yritetty elvyttää viime vuosina monenlaisilla mainoskampanjoilla. Jokerihahmo on käynyt kertomassa vitsejä televisiossa ja kaikenlaista muutakin on yritetty. Veikkaus on huomannut sen tosiasian, että vaikka Jokeri on ollut yksi sen suosituimmista peleistä, on se nykyisen peliähkyn ja heikkojen ehtojensa vuoksi yksi uhanalaisista peleistä. Rahapelien ystäville on tänä päivän tarjolla niin paljon laadukkaampia ja peliehdoiltaan parempia pelejä, että nuorempi sukupolvi saattaa helposti alkaa unohtamaan Jokerin pelaamisen. Veikkaus tietää tämän ja vaikka jokeripeli on yksi suosituimmista peleistä, sen tulevaisuus ei välttämättä ole kovinkaan valoisa.