Viking Loton numerot

Suomalaiset ovat rahapeleihin ihastuneita. Tämä tosiasia ei varmasti yllätä ketään ja ei sekään, että vuonna 1971 ensimmäisen kerran arvottu Lotto, on suomalaisten suosikkipeli ollut jo vuosia. Loton heikko palautusprosenttikaan ei hillitse suomalaisia pelaamasta, sillä miljoonavoitot siintävät ihmisten silmissä. Veikkaus huomasi jo pitkään, että kerran viikossa arvottu Lotto tarvitsisi toisen lottopelin seurakseen ja se kehittikin aktiivisesti muiden pohjoismaiden kanssa monikansallista konseptia. Tämä siksi, että Suomen markkinat eivät yksinään ole riittävät kahdelle eri lottopelille. Viking Lotto niminen lottopeli lanseerattiin vuonna 1993 ja siinä olivat Suomen lisäksi mukana: Norja, Tanska, Ruotsi ja Islanti. Viro liittyi mukaan vuonna 2000 sekä Latvia ja Liettua vuonna 2011. Viking Loton idea on ollut tehdä siitä mahdollisimman avoin ja jokaisella maalla onkin oikeus maksaa alavoitot haluamallaan tavalla. Ainoastaan arvonta ja ylin voittoluokka ovat yhdistävä tekijä. Jopa nimi on nykyään vapaavalintainen ja joka maassa se ei olekaan enää Viking Lotto.

Viking Loton säännöt

Viking Lotossa pelaaja valitsee peruspelissä 6 numeroa 48 numeron ruudukosta. Yksi perusrivi Viking Lottoa maksaa nykyään 0,8 euroa. Viking Loton arvonnassa arvotaan kuusi numeroa sekä kaksi lisänumeroa. Viking Loton muita pelimuotoja ovat järjestelmä ja harava. Järjestelmäpelit ovat ns. täydellisiä järjestelmiä, eli kaikki mahdolliset yhdistelmät valituista numeroista voittavat. Kallein järjestelmä on 11 numeron järjestelmä, joka kattaa 462 riviä ja maksaa 369,90€. Haravapelaamisessa taas puhutaan ns. epätäydellinen järjestelmä, jossa kaikki mahdolliset rivit eivät ole mukana. Tämä tarkoittaa sitä, että haravarivit pitää tarkistaa haravaoppaan avulla, jos osumia on tullut. Harava ei siis takaa täysosumaa, vaikka kaikki arvotut numerot löytyisivätkin järjestelmästä. Voittoluokat Viking Lotossa alkavat 2 + 1 lisänumero – oikein voittoluokasta, päätyen luonnollisesti 6 – oikein voittoluokkaan. Kiinteitä voittoluokkia on vain alin voittoluokka (2 + 1), tällä voittaa yhden euron. Muuten voittosummat riippuvat aina kierroksen vaihdosta. Lisäksi Viking Loton erikoisuus on ns. Onnennumero-potti. Aina ennen jokaista arvontaa, arvotaan onnennumero. Jos tämä onnennumero sisältyy arvottuun riviin ja täysosumia löytyy, lisätään Onnennumero-potti kuusi oikein–tulosten voittoihin. Viking Lotto arvotaan joka keskiviikko Norjassa, josta se lähetetään kaikkiin osallistujamaihin. Suomessa arvonta lähetetään keskiviikkoisin kello 22.25. Norja onkin Viking Lottoa eniten pelaava maa ja yli puolet pelatuista riveistä pelataan siellä. Tanskassa pelataan toiseksi eniten Viking Lottoa, Suomen tullessa kolmantena. Suurin voitto Viking Lotossa on ollut vuonna 2013 voitettu 15,4 miljoona euroa. Suurin Suomessa voitettu potti on ollut vuonna 2012 voitettu 7,8 miljoonaa euroa.

Taktiikat

Erilaiset rahapelit saavat ihmiset miettimään jotain oikotietä voittoihin. Lottopeleistä on kirjoitettu kirjoja, arvioitu totisella naamalla seuraavan rivin numeroita ja jopa myyty vihjeinä seuraavan kierroksen parhaita numeroita. Vaikka kuinka yrittää säilyttää positiivisuuttaan, ei näissä vihjeissä ole minkäänlaista hiventäkään totuutta. Kylmä totuus näet on, että joka arvonnassa kaikki todennäköisyydet alkavat nollasta ja mitkään mietinnät eivät muuta arvonnan todennäköisyyksiä. Kaikki numerot ovat tismalleen yhtä todennäköisiä arvottaviksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokainen, joka luulee tietävänsä jotain erikoista seuraavan arvonnan numeroista, valehtelee. Ainoa asia, mitä pelaaja voi tehdä valitessaan Viking Loton numeroitaan, on se, että pyrkii valitsemaan mahdollisimman vähän pelatut numerot. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että voitot jaetaan eri voittoluokissa (lukuun ottamatta pienintä 2+1 lisänumero – voittoluokkaa) osuneiden rivien kesken. Ihmisten pelikäyttäytyminen on kaikissa lottopeleissä samansuuntaista. Pieniä numeroita suositaan ja erilaiset symmetriset numerosarjat ovat suosittuja. Näitä kannattaa siis välttää. Onkin tutkittu, että tavallisen Loton kaksi suosituinta riviä antaisivat normaalilla potilla (noin miljoona euroa), vain 300 – 400 euroa seitsemän oikein tuloksella, jos nämä kaksi suosituinta riviä osuisivat. Suosituin rivi muuten ei enää nykyään ole 1, 2, 3, 4, 5, 6 ja 7 vaan 3, 9, 15, 21, 27, 33 ja 39. Oudon tuntuisen rivin syy selviää kupongilta, sillä se muodostaa pystysuoran rivin kupongille. Lisäksi ihmiset käyttävät paljon riveissään pieniä numeroita, koska monet tekevät rivinsä sukulaisten ja tuttavien syntymäaikojen mukaan. Nyrkkisääntönä Veikkauksen Viking Loton numeroiden valintaan onkin, että pieniä numeroita kannattaa välttää ja samoin symmetrisiä numerosarjoja sekä kupongille symmetrisiä kuvioita muodostavia rivejä ei kannata käyttää.